lauantai 28. toukokuuta 2016

Oman mukavuusalueen ulkopuolella





Moikka!
Nyt reissustamme on jo kulunut viikon verran aikaa, mutta haluaisin puhua yhdestä kokemastani kokemuksesta siellä.
Alustetaan hieman sillä, että dädi työskentelee paljon metsissä ja olen pienestä pitäen käynyt metsässä samoilemassa, mutta jostain syystä en ole oppinut nauttimaan niin sanotusta eräjormailusta ja jotenkin saan vaan ahdistuksen aikaan metsäillessä. Itikat, ötökät, mahdolliset karhut,käärmeet ja hirvet ovat mulle yksinkertaisesti liikaa. Heh.
Toki huonoihin metsäkokemuksiin voitaisiin lisätä vielä ne neljäksi tunniksi venyneet tunnin marjanpoiminta reissut tai muut yhtä iloiset kokemukset.

Kuitenkin pointti oli se, että en ainakaan vielä osaa oikein nauttia metsän rauhasta ja luonnon raikkaasta ilmasta siellä ainakaan niin paljon mitä jotkut siitä saavat irti.

Kummini oli kuitenkin suunnitellut meille pienen reissu vuorelle. Ei kuulosta näin alkuun pahalta, sillä aikaa oli varattu koko päivä eli kiireellä ei tarvinnut kivuta.
Matkasimme jalan koko matkan ja aikaa ylös kului 4h ja alas 3h koko ylöspäin matka oli tasaisen tappavaa ylämäkeä ja alas luonnollisestikin tultiin sitten alamäkeä. Polku sisälsi kiviä, soraa, multaa, muraa, metsää, "heinikköä" ja vähän sitä sun tätä.

Jossain kolmen tunnin kipuamisen jälkeen minulla tuli kauhea turhautuminen. Tylsyys toisin sanoen. Tuntui etten saa siitä mitään kun pistän jalkaa toisen eteen ja polku vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Meinasin ns. luovuttaa jo hetken mielijohteesta, mutta kummini sai puhuttua minua ympäri. Hetken matkaa jatkoimme ja kummini sanoi (vissiin testasi vähän että mitä mie meinaaan sanoa) että juu eiköhän tää riitä jos lähdetään takaisin päin. Mutta siinä vaiheessa minulla iski sellainen olo että eihän tässä nyt aleta luovuttaa. Tulenko minä joskus sitten kiipeämään sen viimeisen tunnin ihan vaan siksi että nyt ei huvittanut..Ei. Nyt piti ottaa omasta niskasta kiinni ja painaa menemään. Voi vitsit kyllä kannatti!
A) Maisemat oli ihan mielettömät
B) Emme luovuttaneet
C) Fiilis oman pään sisällä käyneen taistelun voittamisesta on melkein yhtä hyvä fiilis kuin esim. salilla tappotreenin jälkeinen fiilis aka VOITTAJAFIILIS !
Ja niin vaikka minusta ei vieläkään eräilijää herännyt, niin oli kyllä kiva reissu ja alas päästyä tuli vielä parempi. Nyt myös jälkeenpäin on kiva kattella kuvia joita tuli reissussa napsittua ja kuvia sieltä yläimoista. Kuvista ei välity se fiilis ja kulma mitä käveltiin. Mutta voi kertoa, että seuraavana päivänä oli pohkeet ja pakarat vähän enemmän hellänä ja sisäinen kovalevy mietä mielettömämpiä luontokuvia.

Vuorilla oli myös ryhmiä ja muita reissaajia haikkaamassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti