keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Jos kaverisi puhuisi sinulle kuin itse puhut niin olisitko itsesi ystävä ?

Luin Aino Rouhiaisen tekemän postauksen, jossa hän oli kommentoinut ja linkannut yhden lukemisen arvoisen artikkelin. Suosittelen lukemaan kyseisen tekstin sillä aikaa siihen ei mene 5 minuuttia kauempaa, mutta se antaa senkin edestä miettimisen aihetta. Mikäli ei anna, niin hyvä niin, mutta uskaltaisin väittää että monella meistä on hiukan vääristynyt tapa "puhua itselleen".

Aloin myös pohtimaan omaa ajattelua itsestäni ja artikkelissa oli monia esimerkkejä jotka kuvastivat sanomisia itselle.
Varmasti harvempi meistä haalii ympärilleen ihmisiä jotka lyttäävät heitä alaspäin. Rehelliset mielipiteet ja palaute on asia erikseen, mutta jos sinulta löytyisi "kavereita" jotka puhuvat sinulle hyvin epäkunnioittavaan ja alentavaan sävyyn, niin olisikohan aika miettiä että onko ne sellaiset ihmiset ystäviä. En minä ainakaan jaksaisi joka päivä kuunnella kun joku sylkee negatiivisia ja ällöttäviä kommentteja all day long.
Vai jaksanko?
Aloin miettimään että ehkä ne omat kommentit itsestään on ne mitkä satuttaa kaikkein eniten. Sitä ajattelee mielessään että mistä voisi kiristää, miksi kaikki epäonnistuu ja miksi en osaa. Miksi en muka voi osata tai pysty johonkin. Ja lopulta kun noita asioita ajattelee ja pyörittelee mielessään tarpeeksi pitkän aikaa niin johan niitä alkaa uskomaan. Vaikka ei missään nimessä pitäisi!

Olen sitä mieltä että itseään voi aina kehittää ja aina voi olla parempi, parempi versio itsestään. Mutta ei siitä kannata tehdä työtä ja stressin aihetta, vaan pyrkiä pienillä positiivisilla valinnoilla kehittämään itseään. Sen sijaan että katsot peiliin ja puristelet vatsafläsää tai sisäreisiä, niin ajattelekin että voi vitsit mulla on ihan uskomaton kroppa mikä kehittyy ja toimii koko ajan vähän paremmin. Silloin kun treeni ei luista, niin sen sijaan että luovutat tai ajattelet että oot ihan täys paksa, niin ajattelekin että ok tänään on vähän nihkeempi päivä, mutta se on hyvä syy painaa vähän lujempaa, mennä raivolla niiden nihkeiden kohtien yli ja olla maalissa voittajana!!

Puhuin eilen mun kaverille siitä että Suomessa positiivisia asioita kerrotaan ihan liian vähän. Oli ne pintapuolisia tai sisäisiä asioita niin niitä ei sanota. Saatetaan vaan tuijottaa toista tai olla vaan hiljaa tekemättä mitään. Siksi olenkin itse koittanut parantaa tuota ulosantia ja jos nään jollain kaverilla tai tuntemattomalla upean asun tai kivat kengät niin mä sanon hänelle siitä. Jos bloggaaja tai vlogaaja on luonut inspiroivaa materiaalia niin mä kerron sen hänelle! Tai jos joku henkilö inspiroi tai saa mut ajattelemaan tai tekemään jotain niin kerron myös sen hänelle. Ja oikeesti vaikka asia olisi ihan pieni mutta sä menet ja sanot sen sille henkilölle, niin a) sille toiselle tulee hyvä fiilis b) sulle itselle tulee tosi jees fiilis että oot saanut toiselle hyvän mielen ja toiseks oot saanut sanottua sen positiivisen asian eteenpäin olemalla itse rohkea!

Sen jälkeen kun tai ennen sitä kun olen sanonut niitä hyviä asioita eteenpäin, niin alan tekemään sitä myös itselleni. Aina ei toki voi olla hyvä päivä ja joskus vaan tulee olo ettei mikään onnistu ja oot vaan sellanen läjä joka ei liiku ei sitte mihinkään. Mut hei ei sekään oo väärin! Joskus on ihan puhdistavaa olla antifresh, mutta sieltä kannattaa kuitenkin koittaa nousta ja alkaa muuttamaan omaa ajattelutapaa positiivisemmaksi, sillä sä, mä ja me kaikki ollaan ansaittu niitä tsemppaavia, inspiroivia ja motivaatiota lisääviä kommentteja♥

Lukemisen arvoisen artikkelin löydät täältä !

PS. Näitäkin kuvia ottaessa ajattelin, että kuinka joku ihminen voi oikeasti laiminlyödä omaa kehoa niin että kroppa on näin jumissa. Miksi en vaan voi joka päivä tehdä jotain kehoa huoltavaa/venyttävää asiaa. Olo oli kuin ilmapallolla ja mietin että hyi en kyllä voi ottaa kehonhuolto kuvia tämä olo ja näin jumi kropan kanssa. VAIKKA jälkeen päin ajateltuna olisi voinut ajatella että hienoa, nyt on hyvä päivä alottaa kehonhuolto harjoitteet ja venyttelyt. Kiva että sain pistettyä lenkkarit jalkaan ja mentyä pihalle haukkaamaan vähän happea ja vieläpä kehonhuollollisissa merkeissä. Koska en veny lähes minnekkään (tai jalat puutuu jumiudesta) niin täältähän on suunta vaan ylöspäin ja pienetkin edistymiset on suuria voittoja! Eikä toi epämuodostunut märkä nutturakaan pistä liian pahasti silmään vaikka siltä aluksi tuntui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti