keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Lähtölaskenta voi alkaa

Vihdoin, vihdoin mein reissun lähtöpäivä on lyöty lukkoon ja sehän tarkoittaa sitä että matkakuume senkun nousee! Vielä on paljon kohtia to do listalla, mutta nyt on ainakin selvää mihin mennessä kaiken tulee olla tehty. Rokotukset on saatu alulle ja käydään töissä molemmat että matkustaminen onnistuu. Viisumi, rinkka, paluu lento, välilento ja ensimmäisen yön majoittuminen ei vielä ole kondiksessa mutta lähtö häämöttää vasta tammikuun alussa joten vielä on onneksi aikaa.

Bali, Miami, Amsterdam, Barcelona, Lontoo, Los Angles, Australia... listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Nyt kuitenkin pääsen ruksimaan ainakin yhden kohteen taas listalta. Mun kehon valtasi eilen niin ihana fiilis kun tajusin että kauan unelmoitu matka oikeasti toteutuu!! Toki vähän jännittää, mutta uskon että se todellinen jännitys iskee vasta lähenpänä mein reissua.

Olen muutamaan otteeseen huomannut että ns. elän tuolle reissulle tällä hetkellä, vaikka matkaa kohden mentäessä olisi tärkeää myös nauttia siitä matkasta sinne aloitus pisteelle. Ei vaan nukkua, käydä salilla, mennä töihin, syödä ja katsoa blacklistia ja nähdä kavereita ainoastaan viikonloppuisin. Vaan muistaa heitä ja sukulaisia myös arkena! Joten siksi päätinkin tehdä vähän muutoksia arkikäyttäytymiseeni ja haastaa itseni.
Haaste kestää 66 päivää, jonka jälkeen siitä pitäisi tulla tapa. Pointtina on käyttää aamun ensimmäinen tunti tehokkaasti jotta loppu päivä sujuisi mutkattomammasti.

Eli Herättyä ensimmäinen 20 minuuttia omistetaan aamulenkille(kävely, jooga, venyttely tai jokin muu semi kevyt aamuherättely), seuraava 20 minuuttia omistetaan päivän suunnittelulle eli tehdään to do lista päivän tehtävistä ja viimeinen 20 minuuttia käytetään oppimiseen eli luetaan lehteä, kirjaa tai kuunnellaan seminaaria tai katsotaan youtubesta sellainen. Ensimmäinen oppitunti voi alkaa esimerkiksi tästä!
Kuulin haasteesta youtubesta ja siinä haaste kulki nimellä five am club eli tarkoituksena herätä 66 päivän ajan kello 05:00 (tehokas tunti 05-06), jolloin 66:n päivän jälkeen siitä on tullut tapa. Itse kuitenkin aijon ainakin näin aluksi laittaa herätyksen klo 08:00 tai 07:00 eli laitan oman 8 am club:in pystyyn..heh
Otatko sä haasteen vastaan?

4 kommenttia:

  1. Oiii kuulostaa aivan ihanalta! Innolla luen reissupostauksia ja fiiliksistä ennen matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ! :)Vielä en oo päättänyt otanko kamera kameraa matkalle mukaan, mutta mieli tekis! Nykyään onneks myös puhelimen kamerat on sen verran hyviä että niitäki kehtaa tänne laittaan. En malta odottaa että pääsen postaamaa reissukuvia!! :)

      Poista
  2. Ihana blogi! Vautsi ihan innostunut! :) uusi lukija!

    xx, Saara
    https://saaralindb.blogspot.se

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤❤❤ kiva että löysit tänne! Käyn kurkkaamassa tuon sinun blogin heti kun mulla on hiukan enemmän aikaa syventyä siihen !:) kiitos ihanasta kommentista :)

      Poista